lauantai 25. heinäkuuta 2009

Sateinen lomanalku uusin kynsin

Voihan juubeli, että tänään aamulla väsytti. No, syyllistä ei tarvinut kauaa etsiä, koska kävin nukkumaan eilen joskus yhden maissa. Tosi fiksua, kun muutenkin oli univelkaa. Voitte arvata, että en noussut tänään 05:30 vaan 07:30. Menin sitten autolla töihin, koska mulla oli tänään kynsienlaitto ja sinne piti kulkea autolla. Oli tosi hauskaa popittaa menemään ja laulaa mukana. Siten matkat menee tosi rattoisasti:)

Duunissa meni normisti, sain kaikki ohjeet laitettua, paitsi että just muistin, että en ollukaan laittanu ohjeita yksistä lipuista. Perhana. Pitää varmaan huomenna lähettää henk.koht. mailista ne ohjeet. Duunimailiin ei pääse muualta ku duuniverkosta.

Töiden jälkeen ajelin sitten Tuusulaan kynsien laittoon. Siellä vierähti kolme tuntia, oli kiva seurata kynsien laittoa ja höpötellä niitä näitä.





Illalla katottiin Miekkosen kanssa Paksuna-leffa. Rainassa oli muutama hauska kohta, liian monta tekemällä tehtyä "hauskaa" kohtaa ja etenemätön juoni. Krapulaleffana olis ok, nyt oli lähinnä ajan hukkaa.
Ja koska mulla alkoi loma, oli sää tietysti seuraavanlainen ja kävelin leffaa vuokraamaan "under my umbrella-aa-aa-aa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti